Energiantuotannon moniosaaja

 

EPV Energia Oy on 60-vuotias monipuolisen kotimaisen energiantuotannon osaaja. Toiminta keskittyy voimantuotanto-osuuksien hallinnointiin ja omistusarvon nostamiseen. EPV Energia hankkii omistajilleen vuosittain 1 200 000 MWh lämpöä ja
4 000 000 MWh sähköä, mikä vastaa noin viittä prosenttia koko Suomen sähkön käytöstä. EPV Energia -konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 170,3 miljoonaa euroa.


Kohti vähäpäästöistä energiantuotantoa

EPV Energia keskittyy määrätietoisesti päästöttömään energiatuotantoon. Yhtiö on käynnistänyt mittavat bio-, tuuli- ja ydinenergiaohjelmat, jotka tähtäävät uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen, kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sekä fossiilisten polttoaineiden käytön korvaamiseen kotimaisilla polttoaineilla.  

 annual_reports

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosikertomus 2009Annual Report 2009