EPV Energia Innopower Oy:n omistajaksi

 

Pohjolan Voima Oy:n omistajat ovat 1.11.2011 siirtäneet tuulivoimaan keskittyneen PVO-Innopower Oy:n suoraan omistukseensa. Pohjolan Voima keskittyy jatkossa ydin-, lämpö- ja vesivoimaan. Omistusjärjestelyt eivät vaikuta tuulivoimalaitosten nykyiseen tuotantoon tai uusien hankkeiden valmisteluun. Yhtiön nimi on omistusmuutoksen jälkeen Innopower Oy ja EPV Energia Oy:n omistus siitä tulee olemaan noin 10 prosenttia.

Innopower Oy jatkaa itsenäisenä tuulivoiman tuotantoon ja rakentamiseen keskittyvänä yhtiönä, joka tuottaa tuulivoimalla sähköä osakkailleen Suomessa omakustannushintaan. Innopower valmistelee nykyisten tuulivoimapuistojen laajentamista sekä uusia maa- ja merituulivoimahankkeita.

Omistusmuutoksella ylläpidetään edellytyksiä toteuttaa pitkälle valmisteltuja maa- ja merituulivoimahankkeita. ”Tämä muutos on tervetullut osa EPV Energia -konsernin tuulivoimaohjelmaa. Esimerkiksi Innopowerin Kemin Ajoksen tuulivoimapuisto sijaitsee lähellä tytäryhtiömme Rajakiiri Oy:n Tornion Röyttän tuulivoimapuistoa, joten tehokkuuden lisääminen jatkossa yhteistyötä kehittämällä on hyvin luontevaa”, EPV Energian toimitusjohtaja Rami Vuola sanoo.

Innopowerin muita omistajia ovat suomalaiset energia- ja teollisuusyhtiöt. EPV Energia -konsernin tuulivoimaohjelman puitteissa on suunnitteilla useita tuulivoimahankkeita pääasiassa Länsi-Suomen alueella. ”Haluamme panostaa Innopowerin toiminnan kehittämiseen osana EPV konsernin laajempaa ohjelmaa. Nykyisellä tuotantokapasiteetillaan Innopower on Suomen suurin tuulivoimayhtiö, joten lähtökohdat läheisempään yhteistyöhön ovat hyvät”, Vuola toteaa.


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Rami Vuola, EPV Energia Oy, 040 509 0044