EPV Energia ja Myllyahon Saha perustivat yhteisen puunhankintayhtiön EPM Metsä Oy:n

 

EPV Energia Oy ja Myllyahon Saha Oy ovat perustaneet yhteisen puunhankintayhtiön EPM Metsä Oy:n. Uusi yhtiö hankkii puuraaka-ainetta Myllyahon Sahalle Alajärvelle sekä metsäenergiaa EPV Energian osakkuusyhtiön Vaskiluodon Voima Oy:n voimalaitoksille Seinäjoelle ja Vaasaan.

Uuden yhtiön puunhankinta-alueena ovat Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnat. Yhtiön tavoitteena on hankkia 15 prosentin osuus alueen markkinahakkuista. Sahan ainespuun hankinnan yhteydessä ostettavat hakkuutähteet ja kannot sekä energiarankapuu toimitetaan Seinäjoen ja Vaasan voimalaitoksille. Puunhankinnan kokonaismäärä tulee olemaan yhteensä lähes puoli miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

EPM Metsän toimitusjohtajana on 8.8.2011 aloittanut MH Timo Hongisto Jalasjärveltä. Hän siirtyy toimitusjohtajaksi metsänhoitoyhdistys Lakeuden toiminnanjohtajan tehtävistä. Myllyahon Sahan puunhankintaorganisaatio siirtyy EPM Metsän palvelukseen 15.8.2011 alkaen. Uuden yhtiön myötä olemassa oleva Myllyahon puunhankinta-alue tulee laajenemaan Vaasan ja Seinäjoen voimalaitoksien suuntaan. Ostoalueen laajenemisen myötä tarvitaan lisää sekä puunostajia että puunkorjuuyrittäjiä.

Puumarkkinoilla on tilaa suunnitelluille puun ostomäärille. Viime vuosina Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla metsiä on hakattu selvästi kasvua vähemmän. Lisäksi alueelta viedään puuta selvästi enemmän kuin sinne tuodaan jalostettavaksi. Jatkossa yhä suurempi osuus puusta käytetään alueella. Tämä alentaa kuljetuskustannuksia ja päästöjä.

Toimitusjohtaja Juhani Myllyaho Myllyahon Sahalta on tyytyväinen siihen, että uudella puunhankinnan organisaatiolla pystytään ostamaan metsänomistajilta kaikentyyppisiä leimikoita avohakkuukohteista aina nuorten metsien hoitokohteisiin saakka.

EPV Energian toimitusjohtaja Rami Vuola kertoo, että EPM Metsän osakkuudella halutaan turvata energiapuun riittävyyttä Vaskiluodon Voiman Vaasan ja Seinäjoen voimalaitoksilla. ”Ensisijaisesti haluamme hankkia energiapuun voimalaitoksien lähialueelta, jotta vältymme pitkien kuljetusmatkojen kustannuksilta ja samalla saadaan työtä ja toimeentuloa lähiympäristöön”, sanoo Vuola.

 

Lisätietoja:
Tapani Myllyaho, Myllyahon Saha Oy, 050 511 1115
Rami Vuola, EPV Energia Oy, 040 509 0044