Seinäjoen lämpöpumppulaitoksen rakennustyöt alkavat heinäkuussa

Loppuvuonna 2025 valmistuvalla hankkeella tuotetaan vuodessa noin 45 GWh lämpöä, mikä vastaa 8–9 prosenttia Seinäjoen kaukolämpötarpeesta. EPV Energian tytäryhtiö Seinäjoen Voima vähentää hankkeen myötä vuosittaisia CO2-päästöjään jopa 15 000 tonnia.

Seinäjoen Voiman ja Seinäjoen Energian yhteishankkeessa on tehty maanmuokkaustöitä kuluneen kevään ja alkukesän aikana. Perustustyöt Seinäjoen Voiman kaukolämpölaitoksen alueella Puhdistamonkadulla ovat valmistuneet lämpöpumppulaitokselle, jonka kautta tuotetaan aikanaan kaukolämpöä ja kaukokylmää vieressä sijaitsevan jätevedenpuhdistamon jätevedestä.

Seinäjoen Voiman toimitusjohtaja Pasi Salo toteaa hankkeen edistyneen suunnitellusti. Perustustyöt on saatu päätökseen, ja työmaa luovutetaan rakennustöistä vastaavalle urakoitsijalle heinäkuun alussa.

– Heinäkuusta eteenpäin käynnistyvät lämpöpumppulaitoksen rakennustyöt. Kun rakennustyöt etenevät pidemmälle, asennetaan lämpöpumput ja muut tarvittavat laitteet. Asennustyöt ajoittuvat heinä-lokakuulle ja laitoksen käyttöönotto tapahtuu marras-joulukuussa, avaa Salo hankkeen tulevia vaiheita.

 

Mistä lämpöpumppuhankkeessa on kyse?

Salo kertoo, että projektissa hyödynnetään jäteveden sisältämä lämpöenergia. Jäteveden puhdistuslaitoksella puhdistetun jäteveden, eli teknisen veden, lämpötila vaihtelee 11–20 asteen välillä, mikä mahdollistaa puhdistetun jäteveden hyödyntämisen lämpöpumpuilla tuotantotarkoitukseen.

– Jätevedenpuhdistamon puolelle rakennetaan tasausallas, johon aluksi lämmin puhdistettu jätevesi lasketaan. Tasausaltaasta jätevesi siirretään putkistoa pitkin lämpöpumppulaitokselle. Tämän jälkeen jätevedestä kerätään lämpöpumpulla lämpö talteen, ja lämpö siirretään lopulta lämpöpumppujen avulla kaukolämpöverkkoon. Puhdistettu jätevesi muuttuu tekniseksi vedeksi ja se palautetaan noin 4-asteisena takaisin jäteveden puhdistamolle, josta puhdistettu vesi lasketaan jokeen, taustoittaa Salo prosessia.

Kaukolämmön ohella hankkeella tuotetaan myös kaukokylmää. Lämpöpumppulaitoksella syntyvä kaukokylmä otetaan talteen lämpöpumpun välipiiristä, ja tuotettua kaukokylmää käytetään kiinteistöjen viilennykseen.

Hanke etenee vaihe vaiheelta seuraavasti:

  • Rakennustyöt sijoittuvat Puhdistamonkadulle Seinäjoen Voiman kaukolämpölaitoksen ja vieressä sijaitsevan Seinäjoen Energian jätevedenpuhdistamon alueille.
  • Jätevedenpuhdistamolla rakennetaan puhdistetulle vedelle 1 000 kuution tasausallas. Tasausaltaalta rakennetaan 300 metrin pituinen teknisen veden putkisto lämpöpumppulaitokselle.
  • Lämpöpumppulaitokselle rakennetaan perustukset lämpölaitoksen tontille, jonka päälle lämpöpumppulaitos toimitetaan. Laitoksen pinta-ala on noin 250 neliömetriä.
  • Kaukokylmän tuotantoa varten rakennetaan noin 1,5 kilometrin pituinen runkolinja, joka alkaa Puhdistamonkadulta ja jatkuu Joupin alueelle.
  • Kaukolämpö ja -kylmän putkilinjojen suunnittelun ja rakentamisen johtamisen toteuttaa Seinäjoen Energia.
  • Seinäjoen Energia ostaa prosessissa tuotetun lämmön Seinäjoen Voimalta.

Hankkeeseen sisältyvät kolme lämpöpumppua ovat Seinäjoen Voiman historian ensimmäiset. Kyseessä ovat samalla koko EPV-konsernin ensimmäiset ammoniakkilämpöpumput.

Valmistuessaan hankkeella tuotetaan vuositasolla lämpöä noin 45 GWh, mikä vastaa 8–9 prosenttia Seinäjoen kaukolämmön tarpeesta. Lämpöpumppulaitoksen nimellisteho on noin 5 MW.

Lämpöpumppulaitoksen perustustyöt on saatu kesäkuussa valmiiksi. Seuraavaksi on edessä rakennustöiden aloittaminen.

 

Lisää sektorikytkentää päästöttömällä tuotantoratkaisulla

Hankkeen ansiosta Seinäjoen Voiman päästöttömän energiantuotannon osuus kasvaa entisestään, mikä tukee hyvin myös emoyhtiö EPV Energian Uuden sähkön vallankumous® -strategiaa.

Salon mukaan hanke vähentää Seinäjoen Voiman CO2-päästöjä noin 15 000 tonnia vuodessa. Yhtiölle hanke merkitsee myös uuden sektorikytkentää lisäävän tuotantoratkaisun käyttöönottoa.

– Hanke on jatkoa viime vuosina käyttöönotetuille tuotantoratkaisuille, joilla olemme vähentäneet polttamalla tuotetun energian osuutta. Samalla edistämme myös sektorikytkennän lisäämistä energiantuotannossamme, mikä on täten jatkumoa Seinäjoen Voiman sähkökattilainvestoinnille. Nämä ratkaisut lisäävät tuotannon joustoja, joilla voimme taata energian toimittamisen asiakkaille olosuhteista riippumatta.

Hanke on saanut työ- ja elinkeinoministeriön kautta Euroopan unionin NextGenerationEU -rahoitusta, jolla katetaan 25 prosenttia syntyvistä kustannuksista. Investointien kokonaiskustannus on noin 7,7 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: Pasi Salo, toimitusjohtaja, Seinäjoen Voima Oy, puh. 010 505 5325

Yleistä
EPV

Sivusto käyttää evästeitä sivuston käytön seurantaan.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.