Skip Ribbon Commands
Skip to main content
historia

Historia

1952 - Olympiavuoden yhteistyöpäätös - Etelä-Pohjanmaan Voima Oy

Etelä-Pohjanmaan Voima Oy (nyk. EPV Energia Oy) perustettiin vuonna 1952 tuottamaan ja hankkimaan sähköä pohjalaisille kunnallisille sähkölaitoksille. Yhtiön tehtäväksi määriteltiin voimalaitosten rakentaminen ja käyttäminen sekä osakkaiden tarvitseman sähkön siirtäminen osakkaiden käyttöön. Yhtiön oli määrä myös ostaa ja myydä muualta hankkimaansa energiaa.

1958 - Suomen suurin lauhdutusvoimalaitos

Määritellyn tehtävän toteuttamiseksi rakennettiin vuonna 1958 Vaasan Vaskiluotoon sähköteholtaan 38 MW hiilivoimalaitos, joka oli valmistuessaan Suomen suurin lauhdutusvoimalaitos. Vaskiluoto 1 nimetty voimalaitos poistettiin käytöstä vuonna 1997.

1960-luku - Yhteistyön aika - Vaskiluodon Voima Oy

Sähkön tarpeen kasvaessa tarvittiin lisää tuotantokapasiteettia. Tarpeen kattamiseksi EPV perusti 60-luvun lopulla yhdessä suomalaisen teollisuuden omistaman Pohjolan Voima Oy:n kanssa tasaosuuksin omistetun tuotantoyhtiön nimeltä Vaskiluodon Voima Oy. Uuden yhtiön nimissä Vaskiluotoon valmistui vuonna 1972 raskaalla polttoöljyllä toimiva höyryvoimalaitos, jonka sähköteho oli 160 MW ja lämpöteho 90 MW. Laitoksen turbiiniosan toimittua välillä kivihiilikäyttöiseen kattilaan kytkettynä on tämän ns. Vaskiluoto 3 -voimalaitoksen polttoaineeksi palautettu jälleen raskas polttoöljy. Voimalaitos on nykyään PVO-Huippuvoima Oy:n omistuksessa.

1970-luku - Uutta teknologiaa - ydinvoima

Merkittävä askel yhtiön historiassa tapahtui välittömästi Vaskiluodon Voiman öljyvoimalaitoksen valmistumisen jälkeen. Yhtiö teki avarakatseisen päätöksen ja liittyi osakkaaksi Teollisuuden Voima Oy:öön. Näin EPV pääsi mukaan kahden reaktoriyksikön ydinvoimalaitoksen rakentamiseen.

2000-luku - Kestävä toimintamalli

Viiden vuosikymmenen aikana toiminta on laajentunut ja muuttanut muotoaan. Yhteistyö Pohjolan Voima Oy:n kanssa on tiivistynyt ja EPV on myös merkittävä Pohjolan Voiman tuotanto-osuuksien omistaja. Yhtiö hankkii nykyään vuosittain noin 4 500 GWh sähköä, mikä vastaa noin 4 prosenttia koko Suomen sähkön käytöstä. Nykyisellään EPV Energia Oy (ent. Etelä-Pohjanmaan Voima Oy) on keskittynyt voimantuotanto-omistuksen hallinnointiin ja valtaosa yhtiön aiemmin itse harjoittamasta toiminnasta on ulkoistettu. Toiminta-ajatus kilpailukykyisestä sähkön hankinnasta osakkaille on kuitenkin säilynyt muuttumattomana koko puolivuosisataisen historian - ja tätä toimintaperiaatetta noudatetaan edelleen.