DI Niko Paaso on nimitetty EPV Voima -liiketoiminta-alueen johtajaksi ja EPV Energia Oy:n johtoryhmän jäseneksi 1.4.2015 alkaen. Hän jatkaa lisäksi Voimapiha Oy:n toimitusjohtajana. Paaso raportoi toimitusjohtaja Rami Vuolalle.
Niko Paasolla on laaja kansainvälinen energia-alan työkokemus sähkö-, lämpö- ja kaasuliiketoiminnoista. Paaso aloitti kehityspäällikkönä EPV Energialla 1.5.2013. Hänen vastuualueelleen kuuluivat uusien investointihankkeiden kehitys, yrityskaupat ja konsernin yritysstrategia. Lisäksi hän toimi Voimapiha Oy:n toimitusjohtajana. Paaso on aiemmin työskennellyt useita vuosia Fortumin palveluksessa, jossa hänellä on ollut lukuisia tulosvastuullisia tehtäviä tuotannon suojauksen, tradingin, liiketoiminnan kehityksen ja yrityskauppojen parissa.