Mats Söderlund EPV Lämpö -liiketoiminta-alueen johtajaksi

DI Mats Söderlund on nimitetty EPV Lämpö -liiketoiminta-alueen johtajaksi ja EPV Energia Oy:n johtoryhmän jäseneksi 1.8.2015 alkaen.  Hän vastaa EPV:n omistamien yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotantolaitosten liiketoiminnasta sekä toimii kyseisten yhtiöiden hallinnossa.

Mats Söderlund siirtyy EPV Energia -konserniin Citec Oy Ab:stä, missä hän on toiminut muun muassa Energia liiketoiminta-alueen johtajana. Hänellä on laaja kansainvälinen energia-alan kokemus eri tuotantomuodoista, ja hän on ollut mukana lukuisissa kansanvälisissä voimalaitoshankkeissa. Söderlund on lisäksi toiminut monissa kansainvälisissä tulosvastuullisissa yritysjohtotehtävissä sekä liiketoiminnan kehitystehtävissä. Hänellä on myös energia-alan liiketoimintakokemusta  hallitustehtäviensä kautta ja hän on osallistunut suomalaisen teollisuuden projektitoiminnan edistämiseen Project Management Association Finland kautta.

Yleistä
EPV

Sivusto käyttää evästeitä sivuston käytön seurantaan.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.