DI Mats Söderlund on nimitetty EPV Lämpö -liiketoiminta-alueen johtajaksi ja EPV Energia Oy:n johtoryhmän jäseneksi 1.8.2015 alkaen. Hän vastaa EPV:n omistamien yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotantolaitosten liiketoiminnasta sekä toimii kyseisten yhtiöiden hallinnossa.
Mats Söderlund siirtyy EPV Energia -konserniin Citec Oy Ab:stä, missä hän on toiminut muun muassa Energia liiketoiminta-alueen johtajana. Hänellä on laaja kansainvälinen energia-alan kokemus eri tuotantomuodoista, ja hän on ollut mukana lukuisissa kansanvälisissä voimalaitoshankkeissa. Söderlund on lisäksi toiminut monissa kansainvälisissä tulosvastuullisissa yritysjohtotehtävissä sekä liiketoiminnan kehitystehtävissä. Hänellä on myös energia-alan liiketoimintakokemusta hallitustehtäviensä kautta ja hän on osallistunut suomalaisen teollisuuden projektitoiminnan edistämiseen Project Management Association Finland kautta.