Tornion Voima on tehnyt investointipäätöksen uuden kaasumoottorivoimalaitoksen rakentamisesta. Moottorivoimalaitos rakennetaan Tornion Röyttään Outokummun tehdasalueelle nykyisten voimalaitostoimintojen läheisyyteen. Valmistuessaan se on ensimmäinen moderni moottorivoimalaitos Suomessa. Uuden moottorivoimalaitoksen toiminta käynnistyy vuonna 2026.
Investointipäätöksen taustalla on tehty pitkäaikaista suunnittelu- ja selvitystyötä. Tornion Voiman toimitusjohtaja Aki Hakulinen sanoo selvitystyön kaasuturbiinien ja -moottorien rakentamisesta Tornioon alkaneen jo vuonna 2012. Hän kertoo olevansa tyytyväinen hankkeen vihdoin toteutuessa.
– Taustalla on pitkäjänteistä hankeselvitystä, joka on välillä haudattu ja avattu taas uudestaan. Suomeen kuitenkin tarvitaan enenevissä määrin tällaista nopean säätöön ja tehotuottoon kykenevää sähköntuotantoa. Tällöin sähkön saatavuus ja riittävyys on turvattuna sääolosuhteista riippumatta, Hakulinen toteaa.
Moottorivoimalaitoksen avulla tuotetaan sähköä emoyhtiö EPV Energialle ja sen omistajille. Kaasumoottoreilla voidaan tarvittaessa tukea myös Outokummun tehdasalueen sähköverkkoa häiriötilanteissa.
Tuotannon alkuvaiheessa pääpolttoaineena käytetään maakaasua. Polttoainelogistiikkaan pystytään hyödyntämään aiemmin investoitua alueellista kaasuinfrastruktuuria, johon moottorivoimalaitos liitetään. Sama kaasuinfrastruktuuri on hyödynnettävissä synteettiseen- ja biokaasuun, mikä tarkoittaa, että maakaasu toimii siltaratkaisuna tulevaisuuden päästöttömille ratkaisuille.
Rakennustyöt alkavat syksyllä
Moottorivoimalaitos koostuu neljästä kaasumoottorista, joiden yhteenlaskettu sähköteho on noin 43 MW. Laitoskokonaisuudelle rakennetaan oma rakennus tarvittavine tukitoimintoineen olemassa olevien voimalaitostoimintojen läheisyyteen.
Alustavat rakennustyöt käynnistyvät tänä syksynä, jolloin Tornion Voima tekee perustukset rakennuksille ja laitteille. Tornion Voima tekee myös tarvittavat putkisto- ja sähköliitynnät. Wärtsilä vastaa ensi keväästä lähtien rakennustöistä voimalaitoksen valmistumiseen saakka. Moottorivoimalaitos valmistuu käyttöönotettavaksi helmikuussa 2026, ja viimeiset rakennustyöt tulevat päätökseen myöhemmin kevään aikana.