EPV Alueverkko osallistuu sähköverkkojen vaaroista muistuttavaan kampanjaan

 

”Tiedä ennen kuin toimit!” on teemana käynnistyneessä kampanjassa, joka nostaa esille turvallisuuden avainasiat sähköjohtojen läheisyydessä työskenneltäessä. Kampanjassa on mukana kaikkiaan kymmenen yritystä ja organisaatiota.

Kaksivuotisen kampanjan tavoitteena on muistuttaa sähköjohtojen lähellä työskentelyn turvaohjeista mm. maanrakennus-, maanviljelys- ja puunkaatotöissä. Kohderyhmät kuluttajista ammattilaisiin pyritään tavoittamaan käyttäen useita eri kanavia internetistä erilaisiin ryhmille järjestettäviin koulutustilaisuuksiin.

Kampanja sisältää sekä herättävää että tietoa antavaa ja syventävää aineistoa. Kampanjan nettisivuille osoitteeseen www.hengenvaara.fi on koottu pysäyttäviä videoita, turvaohjeita sekä aihetta taustoittavia artikkeleita. Lisäksi kampanja-aineistoon kuuluu ammattilaisille suunnattua koulutusmateriaalia sekä taskuun mahtuva turvallisuusesite.

Sähköjohtojen läheisyydessä ja johtoaukealla on sallittua liikkua ja työskennellä tavanomaisilla maa- ja metsätalouskoneilla. Johdon ja etenkin pylväsrakenteiden läheisyydessä on kuitenkin syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Voimajohtorakenteisiin aiheutettu pieneltäkin tuntuva vaurio saattaa johtaa vakaviin seurauksiin. Työkoneen tai sen osan osuminen voimajohtoon voi myös aiheuttaa hengenvaaran. Vaaratilanteet liittyvät niin ilmajohtoihin kuin kaapeleihin.

Kampanjassa ovat mukana Elenia Verkko Oy, Energiateollisuus ry, EPV Alueverkko Oy, Fingrid Oyj, Fortum Sähkönsiirto Oy, Helen Sähköverkko Oy, INFRA ry, Itäsuomalaisten sähköyhtiöiden yhteenliittymä, Tukes ja Vantaan Energia Sähköverkot Oy.

Lisätietoja:
www.hengenvaara.fi