EPV Energia hakee järjestelmäasiantuntijaa

 

EPV Energia Oy (EPV) on suomalainen sähkön ja lämmön tuotantoon ja hankintaan erikoistunut energiayhtiö. Yhtiö hankkii vuosittain noin 4 TWH sähköä, joka vastaa noin 5 prosenttia kaikesta Suomessa vuoden aikana kulutettavasta sähköstä. EPV panostaa voimakkaasti päästöttömän energiantuotannon kehittämiseen. Yhtiöllä on tällä hetkellä käynnissä laaja tuulivoimainvestointiohjelma. EPV -konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli 175 miljoonaa euroa. Yhtiön päätoimipaikka on Vaasa.

Haemme nyt tietokanta ympäristöjemme ja yritysraportoinnin kehittämiseen käytännönläheisestä työstä kiinnostunutta

JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJAA
energiatiedonhallinnan yksikköömme.

Yksikön tehtävät koostuvat
* EPV:n tietojärjestelmäkokonaisuuden ylläpidosta ja kehittämisestä
* voimalaitosresurssiemme tuotantoon ja osakkaidemme kuormataseisiin liittyvästä energiaraportoinnista ja laskutuksesta
*muusta sähkömarkkinoiden toimintaan oleellisesti liittyvästä tiedonvaihdosta ja tiedonhallinnasta.

Sinulla on
* tietotekniikkaan tai energia-alaan liittyvä perustutkinto
* taloushallinnon koulutus katsotaan eduksi
* työkokemusta taloushallinnon sekä raportoinnin tietojärjestelmien ja tietokantojen hallintaan liittyvistä tehtävistä
* aloitteellisuutta uusien toimintamallien kehittämisessä
* ymmärrystä moderneihin tietojärjestelmiin liittyvistä mahdollisuuksista toimintaprosessien kehittämisessä
* hyvät tietotekniset valmiudet
* sujuvat yhteistyötaidot toimia sidosryhmiemme kanssa.

Tarjoamme
* mielenkiintoisen tehtäväkentän
* mahdollisuuden kehittää pitkäjänteisesti osaamistasi nykyaikaisella energia-alalla
* työn, jossa osallistut EPV:n yritysjärjestelmien ylläpitoon ja keskinäiseen integroimiseen konserniraportoinnin erilaisten tarpeiden mukaisesti.

Toimipaikkasi sijaitsee Vaasassa. Työsi vaatii matkustamista pääsääntöisesti kotimaassa.

Lisätietoja tehtävästä antaa EPV:n energiatiedonhallinnasta vastaava johtaja Reima Neva puh. 050 386 2519.

Luottamukselliset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään 15.10.2012 mennessä sähköpostitse osoitteeseen reima.neva(at)epv.fi.

 

Yleistä
EPV

Sivusto käyttää evästeitä sivuston käytön seurantaan.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.