Innopower Oy:n toimitusjohtajaksi Frans Liski

 

Innopower Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2012 alkaen oman toimensa ohella EPV Energia Oy:n päästöttömän tuotannon johtaja DI Frans Liski. Liskillä on usean vuoden kokemus teollisen mittakaavan tuulivoimatuotannon kehittämisestä ja suunnittelusta sekä tuulivoimaprojektien toteuttamisesta. Innopowerin nykyinen toimitusjohtaja, Pohjolan Voima Oy:n johtaja Lauri Luopajärvi jää eläkkeelle Pohjolan Voiman palveluksesta 1.3.2012.

Pohjolan Voiman omistajat siirsivät 1.11.2011 tuulivoimaan keskittyneen PVO-Innopower Oy:n suoraan omistukseensa. Samalla yhtiön nimi muuttui Innopower Oy:ksi. Omistusjärjestelyt eivät vaikuta tuulivoimalaitosten nykyiseen tuotantoon tai uusien hankkeiden valmisteluun vaan omistusmuutoksella ylläpidetään edellytyksiä toteuttaa pitkälle valmisteltuja maa- ja merituulivoimahankkeita.

Innopower on Suomen suurin tuulivoimayhtiö, joka tuottaa tuulivoimalla sähköä osakkailleen Suomessa omakustannushintaan. ”Yhtiöllä on loppusuoralla parinkymmenen voimalan rakentamispäätös, mutta kaava- ja lupa-asiat ovat merkittävästi mutkistaneet hankkeen etenemistä”, toimitusjohtaja Frans Liski kertoo.

Innopowerin omistajia ovat suomalaiset energia- ja teollisuusyhtiöt. Yhtiön tavoitteena on jatkossa tehokkuuden lisääminen kehittämällä yhteistyötä omistajiensa kautta.

 

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Frans Liski, 050 410 3797
Hallituksen puheenjohtaja Sakari Suontaka, 050 554 7390

Yleistä
EPV

Sivusto käyttää evästeitä sivuston käytön seurantaan.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.