Yksi Suomen suurimmista tuulivoiman tuottajista
EPV Energia on yksi Suomen suurimmista tuulivoiman tuottajista. Yhtiön tuulivoimaohjelma käynnistyi jo vuonna 2006. EPV:n kuudes tuulivoimapuisto valmistuu tällä hetkellä hyvää vauhtia Närpiössä. Tuulivoima on yhtiölle tärkeä energiantuotantomuoto. Vuonna 2020 jo noin 25 % EPV:n energiantuotannosta tuli tuulivoimasta.
Rakennamme tuulivoimaa itsellemme ja teemme työtä pitkällä tähtäimellä. Kehitämme, rakennutamme, investoimme, operoimme sekä vastaamme sähkötaseesta ja säätövoimasta. Myös tuotot pysyvät kotimaassa.
EPV:n tytäryhtiö EPV Tuulivoima rakentaa ja suunnittelee hankkeita sekä Pohjanmaalle että Etelä-Pohjanmaalle. Lisäksi yksi hanke on suunnitteilla Kuusamoon.
EPV on merkittävänä osakkaana mukana myös
- Tornioon, Pyhäjoelle, Raaheen sekä Simoon tuulivoimaa suunnittelevassa ja rakentavassa Rajakiirissä
- Merituulivoimapuistoja suunnittelevassa Suomen Merituulessa.
Ajankohtaista tuulivoimassa
EPV on merkittävä uranuurtaja suomalaisessa tuulivoimatuotannossa. Yhtiön tavoitteena on täysi hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.
Tutustu hankkeisiin ja saavutettuihin merkkipaaluihin tarkemmin tuulivoimauutisista.
Sähköntuotanto käynnistyi Heininevan aurinkovoimapuistossa
EPV:n aurinkovoimapuisto Lapuan Heininevalla siirtyi huhtikuun loppupuolella sähköntuotantoon ensimmäisillä paneelilohkoilla. Puiston kaupallinen tuotanto alkaa vuoden 2026 alkupuolella.
GigaVaasan sähkönsiirto etenee kohti käyttövalmiutta
Uusilla Laajametsä-Finne 1 ja 2 -voimajohtolinjoilla tuetaan tulevaisuudessa GigaVaasa-teollisuusalueen sähkönsaantia. Alueen sähkönsiirron kehittäminen on EPV Alueverkolle vuoden tärkeimpiä hankkeita.